Korona tuli kylään

Hiljaiseloa on vietelty blogin suhteen koko viime vuosi ja eipä täällä Sveitsissä nyt ole sen kummoisempaa tapahtunutkaan vuonna 2019. Tämänkin 2020 vuoden voisi pyyhkäistä kalenterista tai merkata vain täydeksi ohariksi. Tosin hiljaiseloon meikäläinen olikin jo hyvin tottunut täällä Sveitsin Kuopiossa, joten korona-aalto ei paljon tilannetta heivauttanut. Tosin kumppanini ymmärtää nyt miltä tuntuu olla kotona ilman työympäristön ja harrastusten sosiaalista tukea.

Pitihän se tämäkin virus koeajaa ensimmäisten joukossa ennen kuin täällä Sveitsissä jouduttiin täyteen eristysmeininkiin. Monet ystävät ja tutut ovat kyselleet että oliko sulla oikeesti “se virus” ja sen voi sitten jokainen itse tekstistä päätellä. Tosin jos tämä ei sitä olisi ollut niin olisipa käynyt tuuri – melkeinpä lottovoitto – varsinkin kun sairastin normaali influenssan heti nuorten olympialaisten jälkeen kolmisen viikkoa aikaisemmin.

Mistä hommasit viruksen?

Korona, siis muukin kuin olutpullo, tuli poimittua kaverin synttärijuhlista 7. maaliskuuta eli viikkoa ennen kuin ravintolat ja menot suljettiin. Istuin erään brasilialaisen tyypin vieressä “Eat me”-nimisessä ravintolassa Lausannen keskustassa koko illan pippaloiden ajan.

Ravintolan konsepti on erittäin toimiva viruksien näkökulmasta sillä evästä lapataan nenään eteen 10 ruokalajin verran ja yksi lautanen jaetaan aina vierustoverin kanssa. Illan mittaan joimme ja söimme samoilta lautasilta omilla haarukoilla ja taisi vähän viinilasitkin olla sekaisin. Tietysti etelä-ameriikkalaiseen tapaan etäisyyttä oli hyvä jos 20cm kun innokkaasti vaihdoimme kuulumisia sylki lentäen ja selitimme kädet viuhtoen syönnin ohella.

Otimme selfietä näpläten toistemme puhelimetkin niin että virus oli oikein hyvin taputeltu joka kohtaan. Tietysti, silloinhan kaikki olimme terveitä ja oireettomia eikä sitä “pirulaista” silmällä voinut nähdä.

Oireiden kirjo

Tiistain 10. maaliskuuta kävin vielä reippaana hyppimässä latinorytmit Zumban tahtiin ja keskiviikkona aamupäivällä asioin kaupassa.

Iltamenoina oli vielä viikottainen kutomiskerhokin kahvilassa. Keskiviikko iltapäivää kohden oli huono-olo, hieman samanlainen kun olisin syönyt pilaantunutta ruokaa. Olin syönyt kaupasta ostetun voileivän lounaaksi ja pistinkin huononolon sen piikkiin. Illalla kutomiskerhossa alkoivat kummalliset  kuumat aallot, hiki virrata ja kurkkua kutitti ihan kuin siellä olisi ollut pölyä. Yskinyt en tosin missään vaiheessa. Kotiin päästessä mittasin kuumetta ja sitä oli 38 astetta. Yötä myöten se sitten nousi ja harhailin unien ja todellisuuden maailmoissa. Päivisin mittausten mukaan perinteisellä ysäri “merkurio”-kuumemittarilla se ei heilahtanut 38.5 suuremmaksi.

Pidin kuumetta Netflixin tahtiin torstain ja perjantain kotona yksin. Lauantaina partneri palasi Lontoosta ja kertoi että näytin aivan Shrek:in morsiammelle, mutta kuume oli jo hellittänyt enkä aivastellut niinkuin torstaina. Luulinkin että kyseessä oli pelkkä influenssa, vaikka olin sen jo pitäny kolme viikkoa aiemmin. Sitten alkoi kamala päänsärky. Olo tuntui siltä että olin jääkiekko maalivahti ilman kypärää ja laukauksia tuli joka kentälliseltä. Silmiä ei kärsinyt liikuttaa mihinkään suuntaan.

Koronapotilas ja hoitajana toimii Riley koira

Sen seuraksi viikonloppu bonuksena tuli alaselän kipu. Tämä oli jotain aivan järkyttävää kun ei pystynyt lepäämään eikä istumaan ja kipu säteili takareisiin. Voit kuvitella tunteen kun joku on sahaamassa takalistoa irti tylsällä veitsellä. Siihen kipuun ei homeopaattinen piikkimatto auttanut vaan parasetamoolia meni aika reippaasti että pystyi lepäämään. Onneksi samalla napilla hellitti sitten päänsärkykin.

Viimeisiä viruksen keljuiluja olivat maku- ja hajuaistien totaalinen nollaus ja yritti se mokoma vielä pesiä jotenkin vasempaan poskionteloonkin tai sinne liepeille sillä naamani oli ihan turta vasemmalta ja turvoksissa, mutta tämäkin nyrkkeily taistelu voitettiin luvuin Inka 2 – Korona 0. Maku-ja hajuaisti olivatkin sitten koronan vankina kahden viikona ajan, jolloin oli aivan sama mitä suuhuni laitoin. Olisin voinut syödä vaikka sitä hamstrattua vessapaperia pastan sijaan. Koko parin viikon ajan mieli teki kaikenlaista hedelmää, suklaata ja punaviiniä, mutta minkäs voit kun kaikki mitä suuhun laittoi ei maistunut yhtään miltään. Ensimmäisenä makuaisteista chili ja joku ruoste-umami palautuivat. Parin päivän ajan kaikki sitten maistui ruosteelle.

Viikko tartunnasta ja 4 päivää omasta sairastelusta, sain tiedon että brasilialaisella, jonka kanssa iltaa oli lähikontaktissa vietetty, oli todettu  positiivinen korona testi jolloin kaikkia hänen seurassa olleitaan varoitettiin aiheesta. Itselleni se virus oli itänyt 3.5 päivän tartunnan jälkeen. Meille varoitus tulikin vasta viikonloppuna jolloin on myöhäistä enää asialle tehdä mitään. Kuten edesmennyt äitini totesi sanoa “On myöhäistä rykiä kun on kakka housussa”. Onneksi omat oireeni olivat miedot ja sen suurempaa vahinkoa ei ole kropalla käynyt (ainakaan tässä vaiheessa, puuta koputtaen).

Miksi en mennyt testiin?

Tähän on kaksi syytä:

  1. En halunnut riskeerata muita ihmisiä matkalla. Linja-autollahan sinne olisi pitänyt mennä. En myöskään halunnut altistaa sairaalahenkilökuntaa taikka muita sairaalapotilaita kyseiselle virukselle vain sillä että oma utelijaisuuteni on tyydytetty. Näin perusterveen näkökulmasta virallinen testi lappu ei tässä auta yhtään mitään.  Sain aikamoista kritiikkiä naapuriltani tästä päätöksestä, mutta missään vaiheessa ei Vaud-kunnan ohjeistus muuttunut niin että testiin olisi pakotettu. Kunnan virallisilla sivuilla oli ohjeistus että ainoastaan riskiryhmiin kuuluvien tulisi ottaa yhteyttä lääkäriin.

2. En myöskään halunnut maksaa testistä sitä noin 150chf plus lääkärin vastaanottomaksua, sillä eristyksissä olen joka tapauksessa ja lääkettä vaivaan ei ole. Terveydenhuoltohan täällä Sveitsissä maksaa aivan maltaita sillä halvimman terveysvakuutuksen vuotuinen omavastuukatto on 2500chf.

Elämä jatkuu

Olihan tässä viruksessa omanlaisensa taistelu ja itse pääsin todella vähällä. Olen kiitollinen siitä ja toisaalta myös ajankohdasta että taas mentiin ensimmäisten joukossa sillä pelkokerroin ei kerennyt muodostua ja elämä on jatkunut normaalia hiljaiseloa täällä Sveitsin Kuopiossa. Ykä-papukaijan kanssa koottin karanteeni-palapelikin. Tölkkihattujakin on tullut virkattua aika monta.

Koska maku-ja hajuaisti hävisivät pariksi viikoksi ei tullut myöskään herkkuja eikä viiniä nautittua jolloin painokin putosia sen kolme-neljä kiloa eikä asian eteen tarvinnut tehdä yhtään mitään. Siitä onkin ollut hyvä jatkaa lenkkeilemällä hoitokoirien kanssa ja jatkaa kiinteytymistä.

Sosiaalinen elämä on myös Zoomin ja Whatsapin myötä parantunut. Sillä nyt on ihmisillä aikaa jutella puhelimitse niin Suomessa kuin Briteissäkin – maissa joissa kaveripiirini pääasiassa asuu. Myös partneri on ollut kotona tehden töitä sohvalta joten aina on ollut joku jolle jutella. Kutomiskerho onkin siirtynyt Zoom applikaatioon pariksi kuukaudeksi joten on käsityöharrastus ja kontaktit olleet niinkuin ennenkin.

Freelancer tutkijana myös työtaakkani pieneni sillä useat projektit menivät jäihin. Siitä en tällä kertaa lannistunut vaan käänsin laivani kohti uutta satamaa ja sitten uudet tuulet alkoivat puhaltamaan. Plakkarissa on siis uusi duuni paikka (lisää tästä toisessa postauksessa piakkoin).

Loppusana

Tiedän myös monia jotka ovat kokeneet viruksen vakavat puolet ja pahimmassa tapauksessa menettäneet läheisen ihmisen. Jos oma äitini olisi ollut vielä elossa hän ei olisi selvinnyt tästä. Ajatukset ovat kanssanne ja toivon kaikille voimia jaksaa näinä vaikeina aikoina. 

Tämä postaus on kirjoitettu omasta kokemuksesta rentoon savolaiseen tyyliin niinkuin muutkin postaukseni ja tarkoitukseni ei ole loukata ketään tai vähätellä virusta sillä jokainen kokee tämän eritavalla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.