Norjan tu(r)skat ja leijonafanin tuskainen matka

Kun suksi ei luista, mäestä hypyllä ei ole pituutta, lumilaudalla kosahdetaan jo kakkostemppuun, niin mitä tehdään? Minulla olisi loistava idea: Teroitetaan luistimet kuntoon, sillä miten olis olympiakultaa jääkiekosta? Takuulla etsin jostain suihkulähteen jonka jään pinnalle menen “kylpemään” jos näin käy. Onneksi edes alkupeleistä kaksi on sujunut jo mallikkaasti ja herkkuahan tietysti oli näyttää norjalaisille paluulippua latumaisemiin sillä jääkiekossa Suomi-poika näyttää kaapin paikan ja norskit nöyrästi ottivat vastaan pelitappion lukemin 5-1.

Korealaisetkin juhlivat

Pelipäivänä alkoi korealaisilla uuden vuoden pyhien juhlinnat ja senhän saattoi jo arvata että päivän ruuhkat nousevat potenssiin 10 verrattuna tungokseen Stockmanin hulluilla päivillä. Tämähän on aika vuodesta jolloin paikalliset matkustavat pääkaupunkialueelta kotikylilleen jolloin tiedossa on noin 4 tunnin ruuhkat moottoritiellä. Myös olympialaisten sattuessa samoille pyhille (neljän päivän kestävä huuma) korealaiset lähtevät olympiahumuun sankoin joukoin ja näinhän oli myös perjantain pelipäivänä.

Suomi-Norja pelihän oli vasta 21.10 paikallista aikaa ja olinkin jo aamulla käynyt katsomassa kelkkailun kisat jotka olivat katsojan näkökulmasta aika laihaa hernerokkaa. Uusi kisakaverini, Teresa, tulikin viihdyttämään hotellille meikäläistä riisiviinin ja Papa-pizzan kera, jotta hermoni illan peliin saataisiin jotenkin hallintaan. Eihän kasvomaalaus onnistu kun kädet tärisee jo peli-täpinöissä! Siinä sitten valmistauduin rupattelun ohella sinistä peruukkia kammaten ja riisiviiniä hörppien.

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Hotellilta lähdin jo kello 18.00 sillä tiesin että matka kisapaikalle on pitkä vaikkei se oikeasti ole pidemmällä kuin matka rautatientorilta Kallioon. Valmistauduin siis henkiseen peliin siinä että jonotusta voi olla, ruuhkassa saatan istua ja paleltua jääpuikoksi. Pitäisi varmaan ruveta veikkaamaan sillä näin siinä kävikin.

Olympiapelin tasot 1, 2 ja 3.

Tämä kisaelämä täällä on kuin videopelissä, mutta jääkiekkoareenalle pääsyyn tasoja on kolmen bussin verran. Jokaisen suoritetun tason jälkeen olo on voittajafiilis. Onneksi Lontoossa asuessa totuin matkustamaan julkisilla tunnista pariin ihan vain nähdäkseni kaveria ja päästäkseni yliopistolle/töihin, joten puolentoistatunnin matka jonnekin on ihan siedettävää ja menee ajatuksellisesti nopsaan.

Kun pääsin ensimmäisen tason alkuun bussipysäkille vastassa oli pisin jono jonka olen elämässäni kokenut. Muita kisaturisteja ja korealaisia oli valehtelematta koko kadun pituuden verran ja oli vaikea edes nähdä mihin he jonottivat. Kyselinkin siinä jonon häntää etsiessä että oletteko kaikki menossa Daegwallyongin parkkialueelle (huonolla korean ääntämyksellä) ja käheällä viski-bassoäänelläni. Sain nyökytyksiä niin ja muutaman “jessin” niin niillä eväillä sitten joukon jatkoksi. Jono liikkuikin yllättävän nopeaan sillä puolen tunnin päästä olin jo bussissa TS30 matkalla kohti parkkipaikkaa josta vaihto tulisi olla TS31.

Aavan kadun tuolla puolen jossakin on jonon alku (talojen luona autojen takana)

Daegwallyongin parkkipaikalle päästyä jono oli 30 hengen verran, mutta bussia ei kuulunutkaan 45 minuuttiin ja jonon kasvaessa taas kilometrin pituiseksi oli järjetöntä seista pakkasviimassa joka pureutui luihin ja ytimiin. Vetäisin siinä toiset toppahousut jalkaan. Sääliksi kävi Uzbekistanista lähtenyttä poikaporukkaa joista yhdellä oli nahkatakki (talviversio) ilman huppua ja toisella harmaat college housut hupparilla! He olivat jäätyneet aivan tikuiksi jonoon ja yrittivät hakea tuulen suojaa muiden turistien selän takaa.

Mikäs tässä avoimella parkkipaikalla tuulen vireessä pakkasilla seisoskella kun on toppahousuja kaksin kerroin päällä

Tässä vaiheessa moni kisaturisti uteli että mikä mättää ja miksi porukkaa tuodaan parkkipaikalle sankoin joukoin vaikkei jatkobussiyhteyttä ole. Sanoinkin siinä yhdelle vapaaehtoiselle että lopettakaa se ihmisten tuonti tänne missä ei ole suojaa, ei palveluita eikä mahdollisuutta lähteä edes pois, sillä porukka voi kuolla tänne ilman arktisia talviasusteita ja retkivarusteita. Kuulemma bussimme TS31 oli jumissa moottoritien ruuhkissa.

Onneksemme he muuttivat yhden bussin kulkumatkaa joten reissuni jatkui. Taso numero 1 oli siis läpäisty ja kakkospesällä oltiin! Se alkoikin moottoritienruuhkassa kököttäessä ja siinä kellon näyttäessä 20.00 mietin jo että näinköhän ehdin edes pelipaikalle. Vieressäni istuva englantilainen harmikseen tulisi missaamaan pikaluistelun kokonaan ja toivoin ettei kohtaloni olisi sama. Vaikeuksien kautta kärsivällisesti kieltä purren ja uskoen leijonien voittoon selvisin kisapaikalle varttia ennen ottelun alkua! Eipä tuohon matkaan mennytkään kuin se 2 tuntia 45 minuuttia. Kaikki tasot olivat suoritettuina ja nyt olisi leijonien pelivuoro.

Suomi tunnelmaa ja kasvomaalausta

Olin Saksa pelissä tavannut hauskan Lontoossa asuvan saksalaiseen tyypin ja meillähän oli yhteinen tuttukin joka tekee lehtijuttuja Ylelle. Maailma on joskus todella pieni. Norja peliin Manu halusikin valita kannustusjoukkueensa tällä erää oikein, joten hän toivoi Suomen lippua naamaansa. Tietysti toteutin toiveen kakkoserän tauolla. Siinä taas tuli muutama muu kisaturisti pyytämään pääsyä myös Suomaailmalaisen pensselin alle ja niinpä kakkoserätauko menikin kasvomaalauksen merkeissä.

Lisää kunniasuomalaisia kannustusjoukkoihin (Manu oikealla)
Suomi brändätty

Armotonta fanitusta

Edessäni istui pari korealaista elämänsä ensimmäisessä jääkiekkopelissään ja pojat olivat niin innoissaan Suomen joukkueesta että lainasin heille Suomen lippua ja kaulaliinaa sekä opetin “Suomi” huudon kuten kuuluukin.

Pojat ekassa jäkispelissä ja heti kouraan lippua

He tykkäsivät kun maalailin paikallisille Suomen lippuja naamaan tuomillani kasvomaaleilla pelitauoilla että kysyivät minulta mitä teen seuraavana aamuna? Vastasin että “Normi päivä: sporttia ja fanitusta kun Suomen pojat ovat isossa mäessä hyppäämässä!”. Tähän he hymyilevin naamoin sanoivat että sittenhän sinä lähdet seuraamaan Naisten Super G:tä missä tullaan suksilla alas temppuillen. Kuten arvata saattaa sana “ei” harvoin kuuluu sanavarastooni joten asentelin jo herätyskelloa kello seiskaksi ja mietinkin siinä että taas mennään 5 tunnin yöunilla.

Pojat olivatkin tosi hilpeää sakkia ja halusivat nähtävästi teevee ruudulle sillä sitä diskoilua ja Suomi huutoa oli vaikea olla huomaamatta kuten videosta huomaa (kiitos Joonakselle videosta!). Toivottavasti joku kamera heidät jostain bongasi! Ainakin itse taisin tsempata ja tuulettaa Suomen ekan tasoitusmaalin jälkeen. Toivottavasti tutuilta ei menneet kahveet ihan väärään kurkkuun kun Karppisen sininen tukka ja tuuletusriemu lenkillä ja kitarisat vilkkuen välähti teevee ruutuun.

Lenkkiä peliin!

Suomi fanit olivat taas kyllä huikeaa kansaa kisapaikalla. Tietysti Suomen joukkueella on aina mukana tämä neljän jätkän kopla, joka kätevästi antaa Suomen valmennusjohdolle neuvoja katsomon puolelta ja taisi siinä joku neuvoista purrakin norjalaisten puolustusketjuun. Mahtava meno noin yleensäkin ja tietysti Suomi-lenkki makkarani maistui myös norskeille turskan sijaan. Ou jee!

Suomen kakkos apuvalmennusketju!

Voitolla minne?!

Kun peli oli ohitse noin kello 23.30 suuntasinkin taas seikkailemaan voitolla yöhön!

Voitolla minne? No yöhön selvittämään kotiinpaluuta

Pääsin johonkin hilpeään koralaiseen turistibussiin ainoaksi ulkomaalaiseksi ja taas sormet ristissä toivoin että bussi kulkee oikeaan suuntaan. Kyllähän se kulkikin korealaisten laulaessa lauluja ulkomaalaisen mieliksi ja ottaen valokuvia. Hitsi miten ihanan iloista kansaa!

Korean turistibussin ainoa Suomaailmalainen!

Vaihtopaikalla odottikin tyhjä tie ja yksi venäläinen. Vaikka nämä naapurinpojat eivät ole suurinta kansansuosikkiani kyselin häneltä että mikäs tilanne ja minne matka. Samaan paikkaanhan me oltiin menossa ja bussin saapuessa kuski sanoi että kuljetukset ovat nyt loppuneet eli kädet ristiä näyttäen “fini”, “kaput”, “zero”, “no, no”. Tuumasin siinä että mikäs tässä pientareella nukkuessa että voitte sitten ruumisauton tilata suoraan meille aamuksi.

Paikalle pamahti myös 3 muuta tyyppiä ja onneksi yksi heistä oli sujuva korean ja englannin puhuja, joka selvitteli asiaa.

Tässäpä sitä mietitään miten hotellille päästään

Näin puolen tunnin päästä olimme matkalla yksityisautolla kohti Olympia Plazaa ja olo oli jälleen kerran lämmin kunnes ajaja pysähtyi moottorien pientareelle ja käski meitä autosta ulos. Siinä kysymysmerkkinä tuumasimme että “mitä?!” ja hän osoitteli bussia joka oli myös parkkeerannut tienpientareelle (nähtävästi meitä varten). Tällä kertaa pääsimme bussilla perille ja turvallisesti vällyjen väliin, mutta kellohan olikin jo 1.30 aamuyöstä.

Kannatti lähteä

Yhteensä tämä fani matkusteli eilen melkein 5 tuntia Suomen joukkuetta kannustamaan, mutta tässä mennään vaikka betoniseinän läpi omilla kynsillä että peliin päästään. Taidankin tästä lähteä jo matkaamaan illan Suomi-Ruotsi otteluun sillä sehän on taas 21.10 paikallista aikaa. Nyt otan varman päälle ja lähden kuutta tuntia ennen. En ota enää yhtään tsäänsejä!

Lykkyä kaikille ja tsemppiä joukkueelle illan peliin! Tänään heilun varmaan Finnbeast pelipaita leijonan asussani joten bongailkaapa jos satun linssiluteeksi taasen. Leijona, kiittää ja lähtee siis metsästämään ruottalaisia!

Pojat puolustamassa, ei turska nykäse, ei!

1 response to "Norjan tu(r)skat ja leijonafanin tuskainen matka"

  1. By: Kati Suomalainen im Allgäu Posted: February 18, 2018

    Noi välimatkat tai ne matkojen kestot on kyllä jotain ihan järkyttävää. Onneksi olet päässyt aina hotellille huilimaan. Hyvä Suomi!!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.