Kysyvä ei tieltä eksy: Busseja ja taitoluistelua

Mitä tapahtuu kun suomaailmalaiselle sanotaan että seuraavana aamuna olisi tiedossa taitoluistelua paikassa joka kartalle piirrettynä näyttää olevan helpon nakin päässä, mutta todellisuus onkin aivan muuta ja suunnittelu- vs uniaika-matsissa uni ottaa kuus-nolla voiton? Ainahan se on lähdettävä vaikkei reitti määräpäähän olisi mitenkään selvä. Kuten äitini aikoinaan opasti “kysyvä ei tieltä eksy” (tai sitten eksyy!). Aamupalan jälkeen siis Suomen lippu matkaan, toppahousut ja seikkailumieltä reppuun.

Ding-Dang-Dong, -6 astetta ja hiljaista kuin huopatossutehtaalla

Aamupalan jälkeen hotellin ovea tuskin sai auki kun vastassa oli kirpsakka ilma ja tuulenvire mikä kyllä sai naamastani kaikki turvotuksen rippeet sileäksi. Siippani oli neuvonut että suuntaa sinne bussineuvontapisteeseen, josta saat varmistettua miten Gangneum jääareenalle pääsee käyttämällä ilmaista bussiyhteyttä ja vapaaehtoiset ovat siellä auttamassa. Pyyhkäisin siis pienen sillan yli huudeille ja ilokseni huomasin että eihän aamulla siellä mikään neuvontapiste ole auki ja vapaaehtoisetkin ovat varmaan vielä untenmailla eli hiljaista oli!

Paikalta bongasin kylläkin jonkun linja-auton ja tiedustelin korealaiselta bussikuskilta määränpäätä. Hän vastasi reippaasti ettei ole menossa minun suuntaan eli koralaisittain käsien huiskintaa ja nou nou! Onneksi paikalle ilmaantui myös amerikkalainen urheiluhullu, joka ei niele sanaa “EI”  ja siinä selvisikin että se bussi olikin menossa juuri sinne ensimmäiselle etapille mikä yhdistää minut toiseen bussiyhteyteen (TS31). Bussissa huomasin ilokseni olevan ainut matkustaja bussikuskin ja hänen kolmen neuvonantajansa kanssa. Korealaisen maaseutumaiseman lipuessa ohitseni mietin sormeet ja varpaat ristissä että suunta on oikea ja kyyti turvallinen.

Olympialaisten ilmaisbussit.
Aamutuimaan yksin bussissa

Vaihtopysäkille saavuttuani vastassa oli noin 50 bussia. Odotusalue eli lämmin koppi sijaitsi usean metrien päässä piilossa bussien takana ja paikalla oli kourallinen urheiluturisteja miettimässä samoja kuljetuskysymyksiä kuin minäkin. Onneksi joukossa on aina puheliaita ameriikkalaisia, joten siinä sitten lämpötilan kiristyessä -10 asteeseen ja tuulenvireen koventuessa värjöttelimme kylmässä rupatellen. Eräs ystävällinen bussikuski päästi meidät odottelemaan hänen bussiinsa sillä välin kun odottelimme seuraavaa yhteyttä. Tapasin siinä aivan ihanan Montanasta kotoisin olevan Teresan, joka oli yksin kisaturistina liikenteessä. Rupattelimme mukavia ja vaihdoimme yhteistiedot joten tästä leidistä kuullaan vielä lisää.

Uusi iloinen ameriikkalainen kaveri matkassa
Itse jo bussissa, muut jonottaa

Bussin kurvatessa paikalle tunnelma olikin jo positiivisempi ja olimme voiton puolella sillä etappi nro. 2 oli nyt suoritettu. Kolmos etappi eli bussi TS22 olikin seuraavana jonotusvuorossa. Tämä jono liikkuikin jo vähän ripeämmin ja uuden ameriikkalaisen kaverini kanssa rupatellessa en edes huomannut areenalle saapuessa että olinhan jo reissannut noin puolentoistatunnin ajan!

3. etapin bussijonossa

Turvatarkastuksen omenat

Jääareena-alueelle pääsy olikin seuraava etappi. Turvatarkastuksesta selvisimme ihan muutamassa minuutissa ja vesipullon sai viedä mukanaan, mutta kaverini omena ja appelsiini jäivät jostain syystä siihen. Näyttää siltä että omia välipaloja on turha yrittää tuoda areenoille. Siellä olikin roskissa monien kisaturistien hedelmät ja välipalat. Toivottavasti eivät mene aivan kaatopaikalle asti. Lippuja areenalle tarkastettiin ruhtinaallisesti kahteen kertaan QR koodikoneilla piipaten, ei kai kerrasta uskoneet että lippu on ostettu.

Jonotusta turvatarkastukseen

Gangneum jääareenaa en kerinnyt oikein tsekata ennen taitoluistelun alkua kun saavuin paikalle 9.55 (kisat alkoivat 10.00) ja olikin hieman kiire löytää omalle tuolille istumaan. Areenalla paikkani olikin aika loistava keskeltä ylöspäin ja itse areena ammotti tyhjyyttään aikalailla.

Jääareena
Urheiluhullu huudeilla

Taitoluistelun huippua

Olen kerran aikaisemmin (Vancouver 2010 kisoissa) seurannut taitoluistelun pitkän pakollisen osuuden ja se tuntui kyllä aika ikuisuudelta kun jokainen teki samat kuviot saman biisin tahtiin. Olinkin varautunut pahimpaan ja ottanut käsityöni mukaan, mutta ilokseni huomasin että kyseessä olikin lyhyt vapaaluisteluohjelma maajoukkueittain. Alussa tunnelman nostatti kattoon rumban, salsan ja samban rytmit ja versiot Despacito:sta saivat minut hyvälle tuulelle. Melkein teki mieli itsekin zumbata tahdissa!

Urhon kanssa areenalla puolityhjällä areenalla

Pariluisteluosiot olivat kyllä aivan huikeita ja ihan jännitti miten nostot piruetteineen siinä yleisön tsempatessa parivaljakoilta sujuvat ja omassa selkäpiissä kylmät väreet juoksivat joka heitolla. Oma suosikkini oli kanadalaiset ja italialaiset taitoluistelijat. Heillä oli otetta ja asennetta hommassa roimasti!

Taitoluistelun parivaljakkoja

Takanani istui kasa ameriikkalaisia naisia ja mitä luultavammin sinkkuja tai heillä oli jo ikävä omaa siippaansa, sillä “wau”- ja “oh my goooood”-huudot tapahtuivat aina silloin kun kyseessä oli joku parivaljakon viettelevä lantionheilutus tai muu vähänkään seksuaalisesti vivahtava ele. He olivat hiljaa kaikkien heittojen ja hyppyjen aikana. Edessäni istui japanilainen poikaparivaljakko ja outoa heidän käytöksessään oli se että kameralla filmattiin niin luistelijat kuin myös kaverin reaktiot katsoessa. Minuutin esitysajasta kamera osoitti jäälle ja toisen minuutin kaverin naamaan ilman mitään kommentteja. Huvittavaa touhua, mutta jokainen taplaa tyylillään.

Tässä filmataan kaverin reaktioita.

Tavataan Starbucksilla? No mikä ettei!

Siinä sitten mietiskelin seuraavaa etappia matkaani ja Lena, jonka tapasin avajaisseremoniassa, viestailikin minulle että kiinnostaisiko lounas. No tottamaar!

Siinä sitten kysyin että minnekäs suuntaan tästä jääareenalta ja hän opasti reippaasti että tavataan Gangneum:in Starbucksissa. Luulisi nyt tuon mestan olevan helppojen kulkuyhteyksien päässä, joten siltä istumassa sanoin että “joo!”. Hän laittoikin minulle puhelimeen kasan ohjeita miten huudeille päästään, mutta ne ohjeethan eivät olleet olympialaisten ajaksi soveltuvia kuten myös kylmyyteen. Mietin että no jopas 28 minuuttia kävelyä reippaassa pakkasessa?!

Ihana ystäväni Lena

Siinä sitten kahden vapaaehtoisen kanssa Korean karttoja tsiikailtuani huomasin heidän päänpyöritys eleistään, että tietämys kaupungista tai missä Starbucks sijaitsee on aivan nolla. Kaikki tosin opastivat minua ottamaan bussin numero TS20 North Gangneumiin ja selvittää siellä sitten mihin lähteä.

Bussin päätepysäkillä sitten kysyin taas uudelta vapaaehtoiselta iloisin mielin että minnes nyt ja heidän neuvo olikin palata takaisin TS26 bussilla jääareenan eteläpuolelle ja ottaa siitä TS22 Gangneumin asemalle, josta sitten joku paikallisbussi Starbucksiin. Tässä meinasi jo ärräpurri näyttää päätään, mutta kiltisti hampaitten välistä pusersin ulos kiitos ja lähdin takaisin mistä tulinkin. Tällä kertaa selvitin kolmelta eri vapaaehtoiselta määränpäätäni ja sain koralaiselta ystävältäni koreaksi olevia ohjeita joita vilauttelin heille. Näin selvitinkin että paras vaihtoehto on juurikin tuo TS22 bussi ja sitten vaikka taksilla päräytys Starbucksiin.

Tule tänne! Helppo nakki…

Tästä tulikin siis hankalampi reissu kuin olisin uskonut, mutta onneksi taksi matka lopussa olikin vain 3 euroa joten se ei pankkia räjäyttänyt. Taksikuski varmin elein nyökytteli kun tiedustelin että ajappas ukkeli Starbucksiin tästä. Hän näppäili jotain navigaattoriin ja onneksi satuin vilkaisemaan navinnäyttöä sillä korealaisten kirjainten joukossa vilahti uhkaavasti numero ja kirjaimet jotka nyt tollukkakin ymmärtää eli “346km”. Onneksi sain selvennettyä osoitetta näyttäen vielä kaverini tekstiviestiä osoitteesta sillä olisin helposti voinut löytää itseni matkalla Seouliin Starbucksiin…

Taksilla ajelua: Liikennemerkissä näyttää siltä että sota-alueelle jatkuu matka!

Shabu-Shaata naama täyteen

Lounaalle saavuin kellon näyttäessä 16.00 (huom. olin lähtenyt areenalta 14.25) ja tätä kannatti odottaa. Aito korealainen ravintola ja koreaa puhuva ystäväni mukana tulkiten ruokalistalta sopivia annoksia vegetaristille.

Mitäs tilataan? Saako vegeruokaa?

Meitä tervehtikin mahtava ruoka kolmella eri vaiheella ja riisiviinillä. Prosessi on aivan uskomaton ja ruokailuun menee helposti puolitoista tuntia kun soppaa pitää itse hämmennellä ja ainesosia lisätä tradition mukaan (kerron tästä vielä toisessa postauksessa ruuasta). Loppuhuipentumana on puuromainen velli riisistä ja kananmunasta. Loppulaskuksi tuli pullon riisiviiniä (huom. vain 5% potkua) kera vaivaiset 14 000 wongia per naama (eli noin 10 euroa!).

Korealaista ruokaa. Keskellä pannu johon lisätään itse ainesosia
2 vaihe: Nuudelit kyytiin
Vikavaihe riisipuurovelli munalla

Miten hotellille päästään?

Tämä olikin seuraava jännittävä kysymys. Kylmässä värjöttävien tylsistyneiden vapaaehtoisten ilmeet kirkastuivat kun paikalle saapui turisti. Tietysti jokainen halusi puhua englantia ja olla hyödyksi joten lopputuloksena oli puheensolina ja jokaisen eri tietämys miten helpoiten pääsen takaisin hotellille. Vaihtoehtoja siis tarjottiin viittä eriä ja pientä “kinastelua” kuka on oikeassa oli ilmassa.

Onneksi on paljon auttajia

Siinä sitten selvitimme taas parasta vaihtoehtoa ja päädyimme taas taksi-bussi komboon. Tosin taksia odotellessa yhdellä vapaaehtoisella välähti että eiväthän ne olympiabussikuljetukset enää kulje kun tapahtumasta on jo kulunut yli 2 tuntia joten samaa reittiä on turha mennä (täällähän bussit kulkevat 2 tuntia ennen ja jälkeen tapahtuman). Olin aivan poikki tässä vaiheessa ja iloinen ilmeeni alkoi kääntyä tuskankyyneleitä pidättelevään naamaan. Onneksi ihana vapaaehtoinen reippaasti siinä totesi että hän ajaa minut omalla autollaan paikalliselle linja-autoasemalle ja hän tulee selvittämään mikä linja-auto menee takaisin Olympia Plazalle.

Ihana vapaaehtoinen kyyditsi hädässä olevaa Suomi-neitoa!

Hän myös auttoi bussilipunostossa ja vei ihan laiturille asti odottelemaan. Niinpä suomaailmalainen ja Urho-hirvi olivat turvallisesti matkalla kohti hotellia ja kyllä taas kiittelin karma-pankkiani hyvistä talletuksista joita olen maailmassa muille ihmisille tehnyt sillä tänään oli karma-pankista oman noston aika.

Gangneumin linja-autoasemalla
Lipunostossa. Onneksi oli vapaaehtoinen mukana ostamassa!
Urhon kanssa päivän 8. bussissa
Vihdoinkin perillä!

Tässäpä siis yhden päivän seikkailua suomaailmalaiseen makuun! Taas koittaa uusi päivä ja jännitystä onkin jo ilmassa!

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.